MERIN TAUSTAA

Olen miettinyt paljon aihetta perusratsastus.  Sain alkeisoppini Helsingin Ruskeasuolta. Keskustallin silloisilta opettajilta ja hyviltä, laadukkailta hevosilta sain evääni jatkoa varten. Istuin lähes poikkeuksetta kentän reunalla katsomassa kaikki mahdolliset tunnit ja valmennukset. Sain Ruskeasuolle myös ensimmäisen oman hevoseni, jonka jälkeen kaikki koulun jälkeinen aika menikin tallilla.

Minulla oli jo tuolloin oma käsitykseni perusratsastuksesta. Toki opiskelin koulu- ja esteratsastusta tosissani ja hyväksytyillä metodeilla, mutta tein myös paljon muuta. Oman hevoseni kanssa opettelin ratsastamaan ilman minkäänlaisia apuvälineitä. Ensiksi oli isältäni tilattu köysi mukana hevosen kaulalla, ja kommunikaation kehittyessä otin senkin pois. Tällaista ratsastusta ei olisi turvallisuussyistä kai oikein hyväksytty, niinpä harjoittelin sitä aina yksin, kun maneesi oli jo muilta suljettu.

Harjoittelin myös keskuspuistossa matkaratsastusta. Pienet maastot kävivät nopeasti liian ahtaan tuntuisiksi kun harjoittelee 120 km:n koitoksia varten. Niinpä pyysin ratsupoliiseilta erikoislupaa ratsastaa Ruskeasuolta Vermoon ja takaisin. Katsoimme reitin kartalta ja toteutin tuon reissun joitain kertoja. Hevoselle tuli tutuksi kaupungin liikenne kaikkine aistiärsykkeineen.

Kilpailin tuolloin myös kenttäratsastuksessa. Mietin pitkään miten opetan hevoseni hyppäämään veteen ja vedestä Helsingin olosuhteissa. Laaksollahan on yksi vesieste, mutta siinä tarkoituksena on hypätä veden yli, ei veteen. Mutta tuolloin, 15 vuotta sitten, tein siitä itselleni kenttäesteen. Tutkin veden alla olevan pohjan pitävyyden kestäväksi. Laitoin pienen esteen noin metrin verran veden eteen, niin että hevonen laskeutuu esteeltä suoraan veteen. Ja opetin hevoseni samalla kaavalla myös hyppäämään vedestä. Veden takana pikku este, johon ponnistettiin vesiesteen sisältä. En suosittele tätä tänä päivänä Laaksolla, enhän edes tiedä vesiesteen tilaa ja pohjan liukkautta juuri nyt. Turvallisempaa on sateen sattuessa käyttää lätäköitä hyödyksi ja hypellä niitä apuna käyttäen.

OPETUSMETODIT - MITKÄ ASIAT OVAT TÄRKEITÄ OPETTAA?

Minulle perusratsastus on siis aina ollut paljon muutakin kuin lajitekniikan opiskelua. Tänä päivänä huomaan myös opettaessani painottuvani enemmän perusasioiden ratkaisemiseen. Ongelmat ja ongelmahevoset ovat tämän päivän teemoja, mutta minun maailmassani sellaisia ei juuri ole. Hevonen monesti käyttäytyy eri tavalla kuin ihminen ajatteli tai oma kroppa olisi ollut valmis ottamaan vastaan. Mutta ei sitä ongelmaa siinä hevonen aiheuta, vaan ihmisen oma valmiustila ja ennakkoasenne. Jos hevonen pukittelee kun pohje heilahtaa taakse, on se täysin normaali reaktio hevosen kannalta katsottuna. Tai jos sateenvarjo katsomossa aukeaa, on hevosen vaistoille normaalireaktio hypähtää varjosta kauemmas.

Näitä asioita olen itse kohdannut jo lapsesta alkaen. En muista ikinä ajatelleeni että hevosella olisi tuollaisessa tilanteessa ongelma. Minullahan se on, jos kyydissä en pysy. Omat reaktiot, hevosenlukutaito ja kehonhallinta tarvitsevat parannusta, ei hevonen psykiatria.

Valmennustunneilla näitä asioita on ollut helppo käydä läpi. Kilpailijat yleensä pyrkivät poistamaan menestystä uhkaavat tekijät jo kotona.

Näitä oppeja sain vihdoin tuoda ratsastuskouluunkin. Syksyllä 2007 aloitin Mikkelissä Relanderin Ponitallilla ryhmän, jonka opetussuunnitelmaan kuuluu sellaista perusratsastusta, jonka minä näen perustaksi. Ryhmässä oli eritasoisia ratsastajia kahden vuoden ratsastuskokemuksesta kahdenkymmenen vuoden kokemukseen. Tämä ryhmä aloitti syksyn kuntotesteillä. Oikeastaan ainut vaatimukseni ryhmään pääsyyn oli omasta kunnosta huolehtiminen ja suhteellisen hyvä fyysinen kunto. Olen tarkoituksella simuloinut tunneille tilanteita, joissa hevoset reagoivat niille tyypilliseen tapaan. Ratsastajan huomattava ylipaino tai passiivinen elämäntapa eivät auta tässä lajissa. Tämän pilottiryhmäni nimi oli Rymyryhmä. 

Tämä ryhmä pääsi harjoittelemaan viikoittaisella tunnillaan mm. tippumista, sykkeen/hengitystien ja lämmön mittaamista, hiihtoratsastusta, irtokengän kiinnilyömistä, sateenvarjojen kohtaamista, liukkaalla ja pimeällä ratsastusta jne. Teoriassa käytiin läpi aluksi sekä ihmisen tapa oppia että hevosen tapa oppia. Myös hevosen aistit ja tapa toimia eri tilanteissa on käsitelty teoriassa. Mielestäni kaikki nuo ovat vähintään yhtä tärkeitä oppeja kuin oikeaoppinen pohkeenväistö tai vastalaukka.

Eikä tämän kaiken tuominen ratsastuskouluun ole ollenkaan mahdoton idea. Suurin este on mahdolliset ihmisten ennakkoluulot. Turvallisuutena on pidetty kaiken elämän karsiminen pois opetustilanteesta. Itse koen että oikeaa turvallisuutta tuo vain hevosen reaktioiden oppiminen kokemisen kautta ja niihin varautuminen. Kyky reagoida oikein kun hevonen toimii vaistojensa mukaisesti. Kirkuminen turvaliivi päällä ei edusta minulle hevosmiestaitojen ilmenemistä.

Mielestäni perustaitoihin kuuluvat ensisijaisesti hevosen ja itsensä terveenä pitäminen. Kaikki muu tulee vasta sen jälkeen.